Fennolaiset

– Kouluttautuminen on osa työtämme. Sen runsas määrä on tullut yllätyksenä monelle muulta alalta tulevalle, Fennovoiman koulutustiimiä vetävä Riitta Hast toteaa.Kuvat: Katri Lehtola ja Susanna Kekkonen

Työntekijät istuvat koulun penkillä pari työviikkoa vuodessa

Koulutuspäällikkö Riitta Hast vastaa tiimeineen siitä, että fennovoimalaiset saavat riittävästi koulutusta aina ensimmäisestä työpäivästä laitoksen käyttöön saakka. Koulutusten kokonaisuus on hänen mukaansa ”melkoinen paletti”.

Koulutus on osa jokaisen fennovoimalaisen arkea. Koulutusta on tarjolla kaikille työtehtävästä riippumatta. Vuonna 2017 työntekijä käytti kouluttautumiseen keskimäärin 9,7 päivää. 

– Tavoitteemme on kahdeksan päivää. Määrä voi kasvaa suuremmaksikin, kunhan laitostoimittaja pääsee kunnolla vauhtiin, koulutustiimiä vetävä Riitta Hast kertoo. 

Koulutukseen käytetty aika on yksi säännöllisesti seurattavista mittareista. Myös viranomainen seuraa koulutusten toteutusta. Runsas kouluttautuminen on osa ydinvoima-alan toimintakulttuuria niin Suomessa kuin maailmallakin.

– Kouluttautuminen on osa työtämme. Sen runsas määrä on tullut yllätyksenä monelle muulta alalta tulevalle, Hast toteaa.

Laitostoimittaja osallistu toteutukseen

Hankkeen tässä vaiheessa Fennovoiman vastuulla on työntekijöiden yleiskoulutus. Vuosittain yhtiö rekrytoi kymmeniä uusia työntekijöitä, joten säännönmukainen perehdytysohjelma on välttämättömyys.

Jokainen työntekijä käy taloon tullessaan läpi kaksiviikkoisen perehdytyskoulutuksen, joka tarjoaa hänelle perustiedot yhtiöstä ja projektista.

Jokainen Fennovoiman työntekijä käy läpi kaksiviikkoisen perehdytyksen.

Muut pakolliset koulutukset liittyvät esimerkiksi Fennovoiman toimintatapojen ja uusien järjestelmien koulutukseen. Hastin mukaan fennovoimalaiset käyvät koulutuksissa paljon myös talon ulkopuolella.

Laitostoimittajalta on tilattu laaja teknisten koulutusten kokonaisuus, joka kattaa esimerkiksi valvomon operaattorien sekä kunnossapitohenkilökunnan koulutusohjelmat. VVER-1200-laitoksen peruskurssi, Basic Plant Course 1, on pakollinen jokaiselle työntekijälle insinööristä ekonomiin.

Fennovoiman koulutustiimiläiset kuvassa vasemmalta oikealle: Katja Kerko, Emmi Hanhimäki, Riitta Hast, Heidi Kauppila ja Pilvikki Riipinen.

Mallia maailmalta

Koulutustiimi vastaa yhtiön koulutustoiminnasta Helsingissä ja Pyhäjoella. Tiimiin kuuluu nyt viisi asiantuntijaa, joilla kaikilla on omat vastuualueensa.

Kehitystyötä on luvassa riittämiin, sillä työn alla on pitkän aikavälin koulutussuunnitelma. Täysin tyhjästä ei Hastin tiimeineen tarvitse suunnitelmaa luoda. Ohjenuorana koulutussuunnitteluun on kansainvälisten ydinenergia-alan järjestöjen WANOn (linkki aiempaan juttuun Regaldosta) ja IAEA:n suosittelema Systematic Approach to Training (SAT), joka on yleisesti käytössä ydinvoima-alalla eri maissa.

– Olemme päässeet luomaan rakenteet koulutustoiminnalle ihan alusta saakka. Nyt uudistamme rakenteita, jotta tämä mittava erilaisten koulutusten kokonaisuus toimii myös tulevaisuudessa. On hienoa, että ala on verkostoitunut myös kansainvälisesti ja hyviä käytäntöjä jaetaan laajalti, Hast toteaa.

Kaikki koulutetaan perusteisiin

Basic Plant Course 1 -koulutuksessa tutustutaan laitostoimittajan johdolla VVER-1200-ydinvoimalaan sekä sen laitteisiin, järjestelmiin ja prosesseihin. Laitostuntemuksen peruskurssin ensimmäisen osan on suorittanut tähän mennessä yli 220 fennovoimalaista. Kaikille pakollinen päivän mittainen koulutus antaa osallistujille kattavan perustietopaketin Hanhikivi 1 -voimalasta sekä sen toiminnasta ja turvallisuudesta.

– Koulutettavaan henkilöstöön kuuluu operaattorien ja prosessi-insinöörien lisäksi myös toimistotyöntekijöitä, lakimiehiä, ekonomeja ja niin edelleen, sanoo Rosatomilla työskentelevä koulutuspäällikkö Victoria Zhuravleva.

Rosatomin pitämät perehdytyskurssit järjestetään Fennovoiman pääkonttorissa Helsingin Salmisaaressa. Kursseja järjestetään kahdesti vuodessa voimalan käynnistymiseen asti.

– Onnistunut perehdytyskoulutus toimii perustana läpi työuran ulottuvalle jatkokoulutukselle, sanoo Rosatomin koulutuspäällikkö Victoria Zhuravleva.

Peruskurssin ja sen jatko-osien aikana koulutettavilla on mahdollisuus keskustella voimalateknologian eri osa-alueiden asiantuntijoiden kanssa.

Zhuravleva pitää onnistunutta perehdytyskoulutusta tärkeänä, sillä se toimii perustana läpi työuran ulottuvalle jatkokoulutukselle. Tästä syystä koulutuksen suunnitteluun on panostettu voimakkaasti Rosatom-konserniin kuuluvassa RAOS Project Oy:ssä, joka on Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen toimittaja. Koulutussuunnittelussa on myös hyödynnetty voimalahankkeen pääsuunnittelijana toimivan Atomproekt-yhtiön yksityiskohtaista tietämystä.

Fennolaiset

Fennolaiset

Minun paikkani: Paavola

Kunnat ja kaupungit valmistautuvat fennovoimalaisten muuttoon. Videosarjamme kuvaa, millaista työntekijöiden arki on Pyhäjoella ja sen lähiseudulla.

Fennolaiset

Ilman lunta ei voi hiihtää

Fennovoima ja Hiihtoliitto haluavat suojella Suomen lumisia talvia. Maalis-huhtikuussa yhteistyökumppanit järjestävät koko perheen hiihtotapahtumat Oulussa ja Pyhäjoella.

Fennolaiset

Se tavallinen tarina?

Fennonen uudistui. Päätoimittaja Heidi Laikari bloggaa verkkolehtiuudistuksesta.