Pyhäjoki & lähiseutu

Parhalahtipäivässä kesäinen tunnelma

Jo perinteeksi muodostuneet Parhalahtipäivät tunnetaan aurinkoisesta säästä ja tunnelmasta. Kyläpäivää viettämään saapui tänäkin kesänä runsaasti osanottajia.

 

Parhalahtipäivän osallistujat pääsivät tänäkin vuonna korkeuksiin E. Helaakosken nosturin kyydissä. Kyläpäivä järjestetään vuosittain Parhalahden koulun ympäristössä.

 

Pyhäjokinen coverbändi The Magic Bus esiintyi tapahtumassa. Yhtyeen solisti Oona Muurinen sekä kitaristit Harri Haataja (oik.) ja Jonne Näsänen tekevät ääniviimeistelyjä ennen esiintymistään.

 

Pyhäjoen kunta oli kutsunut Oulun vaalipiirin kansanedustajia kesävierailulle. Samalla kansanedustajat tutustuivat viereiseen Hanhikivi 1 –työmaahan. Kuvassa vasemmalta: Parhalahden kyläyhdistyksen pj. Toni Kippola, Pyhäjoen kunnan hallituksen pj. Matti Pahkala, kunnanjohtaja Matti Soronen, Fennovoiman toimitusjohtaja Toni Hemminki sekä kansanedustajat Antti Rantakangas (kesk.), Juha Pylväs (kesk.), Tytti Tuppurainen (sdp) ja Katja Hänninen (vas.).

 

Ylivieskalainen kansanedustaja Juha Pylväs lyöntivuorossa.

 

Kahvitarjoilusta vastasi Parhalahden kyläyhdistys.

 

Fennovoiman alueviestintäpäällikkö Heli Haikola ja Parhalahden kyläyhdistyksen puheenjohtaja Toni Kippola. 

 

Parhalahtipäivään osallistui ennätysmäärä myyjiä, yrityksiä ja yhdistyksiä.

Lisää kuvia voit katsoa täältä. Kuvat: Ville Pohjonen ja Lassi Savola. 

Pyhäjoki & lähiseutu

Pyhäjoki & lähiseutu

Elinvoimaa kehittämässä

Pyhäjoen uusi elinkeinojohtaja Helena Illikainen näkee kunnan elinvoiman kehittämisen tiimityönä, johon tarvitaan myös kunnan asukkaita.

Pyhäjoki & lähiseutu

Ylivieskalla on positiivinen ongelma

Kun Maria Sorvisto lähti 15 vuotta sitten Ylivieskasta opiskelemaan oikeustiedettä, oli kunnassa runsaat 13 000 asukasta. Kun hän kesän jälkeen muutti perheineen takaisin ja aloitti kaupunginjohtajana, oli ylivieskalaisia jo yli 15 000.

Pyhäjoki & lähiseutu

Liikkeellä säällä kuin säällä

Raahen Meripelastusyhdistys operoi Rajavartiolaitoksen oikeana kätenä ja tekee myös monipuolista nuorisotyötä.